Syyskauden ensimmäiset salikilpailut

9.10.2019

Heinolan Iskun painijaosto järjesti junioripainijoilleen syyskauden ensimmäiset salikilpailut. Kilpailumuotona oli vapaapaini. Vaikka muutama poika joutui jättämään kilpailut sairastelun vuoksi väliin, osallistui kilpailuihin kahdeksantoista nuorta, jotka illan aikana kävivät monta jännittävää ja tasaista ottelua.

Sarjassa 18kg otteli kolme tänä syksynä painikoulussa aloittanutta nuorta painijan alkua. Sarjan voittajaksi paini Elmo Heikkinen. Hopealle sijoittui Pyry Puustinen ja pronssille Jimi Järvinen. Sarjassa 21kg ottelivat keskenään kolme jo kansallisen tason kilpailuissakin menestynyttä poikaa. Sarjan ykköseksi tuli hyvässä syyskunnossa oleva Roope Saarinen. Hopealle sijoittui Aapo Raatikainen ja pronssille Vili Järvinen. 23kg ottelivat keskenään tänä syksynä painin aloittaneet Anton Broder ja Timi Tervo. Ottelun voitti Timi pisteillä. Sarjassa 26kg kävivät tiukan kamppailun sarjavoitosta Martin Kukkonen ja Miron Issajev. Tällä kertaa onnistui Martin ottamaan niukan pistevoiton hyvätasoisessa ottelussa. 40kg sarjassa, ensikertalaiset kilpamatolla, Roni Laine ja Max Rasimus, kävivät jännittävän ja tasaisen ottelun, jonka voitti Roni saatuaan hyvillä jalkoihin syöksyillä hankittua voittoon tarvittavat suorituspisteet. Sarjan 31kg voitti Jasper Hannula ainoana osallistujana. Jasper otteli kuitenkin hyvätasoisen näytösottelun Viljo Nykästä vastaan. Sarjassa 38kg käyttin hyvätasoinen ja jännittävä ottelu Niilo Nurmisen ja Viljo Nykäsen välillä. Tällä kertaa Niilo julistettiin voittajaksi pistein 14-7. Sarjassa 60kg James Nurmi kukisti Mikael Hannulan. Sarjassa 70kg Joona Pennaselle ei löytynyt saman painoista vastustajaa, joten Joona otteli näytösottelut James Nurmea ja Mikael Hannulaa vastaan. Näytösotteluissa ei julistettu ottelun voittajaa.

 

Teksti: Jorma Kankaanpää